Katselin vain mä sivusta kun toisille hurrattiin. Katselin vain ja hymyilin, vaikka sydän itki niin.
Toiset nuo yhä uudestaan estraadille kutsuttiin. Heidät puheissa nostettiin korkeuksiin, joka tehtävään ehdotettiin.
Minä kokosin rohkeuteni ja yritin tulla esiin. Tiesin lahjoja olevan mulla, toivoin et niitäkin käytettäisiin.
Mut kun ajatuksiani esittelin, niitä vain hetki kuunneltiin. Sillä kohta tuli toinen, jota enemmän arvostettiin.
Joka kerta sisintä riisti kun minut sivuutettiin. Mut ei ne toiset mua huomais, vaik kurkku suorana huutaisin.
Silti halusin toisille hyvää, muiden mukana peukutin. Antaa toisten lavalla loistaa, mä yksin pienestä iloitsin.
Siks hymyilin sivussa samalla syvä suru rinnassain. Kai mun tehtäväni on olla sivustakatsoja ain.
-Kirsi