Kategoria: Polkuja kasvunmaalla-blogin pohdintoja

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa

Posted on by admin

Blogini täytti vuoden vähän aikaa sitten. Muistan sen koukuttavan innostuksen luoda blogisivua, kirjoittaa ensimmäisiä tekstejä. Muistan sen kipristävän jännityksentunteen vatsanpohjassa (ja koko kehossa), kun blogini sitten näki päivänvalon.

Edelleen olen innoissani ja vieläkin julkaiseminen jännittää. Koska näkyväksi tuleminen on aina ikäänkuin ”pieni kuolema”. Hyväksytäänkö minut, jakaako joku kanssani saman innostuksen? Tai jos ei, niin pysynkö silti pystyssä?

Tuulien teillä

Olen pysynyt. Välillä huojuttaa, mutta se ei ole pahasta. Huojuminen on perin luonnollista, kun tuulee. Joskus ihan pieni tuulenvire tuntuu värisyttävän koko sielua. Se kuitenkin puhuu minulle jostakin tärkeästä.

Siksi sitä ”sielun värinää” kannattaa kuunnella. Tarkastella. Tunnustella.

Tallottavaksi meitä ei ole luotu.

Eikä haittaa, vaikka sitä joskus menisi ihan rähmälleen. Mutta tallottavaksi meitä ei ole luotu. Siihen en enää itse suostu.

Suuntaakin voi muuttaa, jos oma sydän niin sanoo. Tai hiljentää tahtia. Pysähtyä haistelemaan ilmaa.

Omilla laduilla

Mä oon elämässä enemmän sellainen ”umpihangessa hiihtäjä”, kuin valmiilla laduilla liikkuja. Se ei silti tarkoita, etten olisi pelännyt. Tai etten tarvitsisi ja kaipaisi rohkaisua, kannustusta ja ilon jakamista.

Lannistajat tosin taitavat pitää isompaa ääntä ja aika harvassa on ne, jotka pitävät puoliani.

Siksi on tosi iso juttu se, kun osaaminen noteerataan jotenkin. Kun sinnikyys ja rohkeus palkitaan. On huikeeta, kun se, mitä itse on uskaltanut tuoda esiin, poikii uusia latuja. Pienetkin jutut on isoja ja tärkeitä, kun luottaa, että ne on just oman kokoisia.

Sopivankokoinen

Oman koon löytäminen on hyvinvoinnin kannalta olennaista. Siis sen oivaltaminen, mikä itselle on riittävästi, missä on hyvä olla. Niin kuin päällä olisi sopivankokoinen vaatetus.

Siinä auttaa omien arvojen pohtiminen. Se kannattaa, koska jos toimimme arvojemme vastaisesti pitkään, se kuluttaa ja uuvuttaa.

Kulunut vuosi blogin kirjoittajana oli erilainen kuin aluksi ajattelin. Aikaa on kuitenkin vain rajallisesti ja arvomaailmassani on asioita, jotka menevät tämän harrastuksen edelle. Olen saanut tarkastella omia tuntemuksiani.

Tekstini syntyvät monien pohdintojen tuloksena, päiväkirjamaisina, koska puntaroin asiat, joista julkisesti haluan kirjoittaa. Toivon, että edes pienesti voisin sinun sieluasi koskettaa. Nyt luotan, että kirjoitukset tulevat, kun on niiden aika tulla.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Mistä lie tuo sanonta tullut, mutta minä tykkään siitä. Jotenkin se sopii minuun. Siinä on positiivinen sävy: haasteista huolimatta eteenpäin mennään. Sinnikkäästi.

Uusille umpihangille – sinnehän voi tehdä vaikka lumienkelin ❤️

❄️Kirsi

Kiitos, kun tykkäät ja jaat 💓

Kaksi desiä mustikoita

Posted on by admin

Tiedätkö leikin nimeltä ”väri”? Leikki menee näin:

Yksi leikkijöistä on ”väri”, seisten selkä muihin päin. Muut leikkijät seisovat lähtöviivalla jonkun matkan päässä väristä. Väri sanoo esim. ”Se, kenellä on päällään jotakin punaista, saa ottaa kaksi askelta eteenpäin”. Tällöin kaikki, joilla on vaatteissaan punaista, ottavat kaksi askelta. Värejä, askeleiden lukumäärää tai askeltyyppejä (esim. tipu-, jätti- tai hiirenaskel) vaihdellaan leikin aikana. Se, joka ensimmäisenä koskettaa väriä, pääsee seuraavana väriksi.

Mitä isompia askeleita pystyy ottamaan, pääsee varmimmin itse väriksi.

Elämässäkin olisi mukava ottaa isoja askeleita. Monia isoja askeleita. Usein sitä kuitenkin huomaa, että harppoessaan kompastuu tai että ne otetut askeleet eivät juuri vie mihinkään. Toiset kyllä näyttävät etenevän ripeästi.

Myönnän, että minä olen monesti turhautunut tähän. Elämä tuntuu menevän hiirenaskelilla ja välillä joutuu pakittamaan.

Tämä aika taas vaatisi nopeutta, tehokkuutta, suorittamista. Olemista yhtä aikaa siellä sun täällä.

Ja kun ei ole sellainen, niin sitä miettii riittääkö. Muut painaa ohituskaistalla.

Mutta

hitaammin liikkuja näkee maisemat.

Hidasta.

Hitaammin liikkuja:

huomaa yksityiskohdat

tuntee tuulen eri äänensävyt

tietää, että pysähtyminen on löytämistä

löytää marjat

Ihmisenä kasvaminen on hiirenaskeleita.

Mä olen löytänyt sen oivalluksen, että ihmisenä kasvaminen on hiirenaskeleita. Jotta kuulisi ja näkisi, myös toisen.

  • Kasvu syntyy suhteessa toisiin.
  • Peilaamme toisen tunteita, kokemuksia, arvoja, näkökulmia omiimme.
  • On katsottava oman ihon alle ja tutkittava
    • omia tulkintoja
    • tulkinnoista tehtyjä merkityksiä
    • omia motiiveja
    • omia tapoja
  • arvioitava omia ratkaisumalleja ja suhtautumista
  • tehtävä valintoja oman itsensä suhteen.

Kasvuun tarvitaan

1. pysähtymistä

2. suunnan tarkistamista

3. hiirenaskeleita

Uudelleen ja uudelleen.

Joskus saa huomata, että hiirenaskeleista on syntynyt jättiaskel.

On uskaltanut. On saanut rohkeutta olla omalla puolella tai laittaa rajat. On vastannut kyllä uusille haasteille. On seissyt omilla jaloillaan. On selviytynyt!

Ja silloin saa tuulettaa itselleen!

Pieni on kaunista. Pienet teot riittää.

Yhteisöhoidon koulutusryhmän jäsenen sanoin:

”Kun ei tule syötyä puolta kiloa kasviksia päivässä, päätin, että kaksi desiä mustikoita riittää.”

Mä yritän muistaa tän idean kaikessa. ”Kaksi desiä riittää”.

❤️ Ihan riittävä Kirsi

Ps. Sinäkin riität ❤️

Kiitos, kun tykkäät ja jaat 💓

Määrityksiä ja merkityksiä

Posted on by admin

Blogini on pitkään elänyt hiljaisuudessa. Se on kulkenut mielessä mukana, useina alkuina, jotka sitten kuitenkin jäävät kesken. Koska en löydä oikeita sanoja, jotta sanoisin ”oikein”. Että blogini olisi ”oikeanlainen”.

Mutta tänään. Tänään tahdon kirjoittaa oikeanlaisuudesta tai oikeastaan toisten antamista sanoista, jotka alkavat määrittää meitä.

Kuka määrittelee oikeanlaisuuden?

Meillä on mielikuvia jokaisella siitä, miten pitäisi olla ja elää. Ja usein oletamme, että se oma näkemys on se totuus.

Kuinka helposti vedämme toisen ihmisen ymmärryksen sanoillamme romukoppaan, kun vetoamme aikuisuuteen ja järkeen. ”Kyllä jokaisen aikuisen pitäisi tajuta, että…” ”Oikeasti on niin, että…” ”Ei noin voi ajatella…” jne.

Näillä sanoilla tai ajatuksilla ohitamme toisen. Mutta ohittamalla toisen, emme kasva itsekään.

Ohittamalla toisen, emme kasva itsekään.

Sillä kasvu syntyy ymmärryksen kautta ja ymmärrys pysähtymisessä.

Olemme peilejä toisillemme, mutta kukaan meistä ei omista totuutta.

Usein me peilit heijastamme omaa vaativuuttamme toisiimme. Onko vaativuus sitä, että ei kelpaa itselleen?

Ja kun vaadimme itseltämme jotakin tai jonkinlaista olemista, niin kenen määritelmää ”oikeanlaisuudesta” pyrimme täyttämään?

Onko se määritelmä sittenkään se hyvä juuri minulle?

Minuutta ei saa talloa

Toki meillä on vastuita ja velvollisuuksia. Kaikki tekemisemme tai tekemättä jättämisemme eivät ole hyväksi, valintamme voivat saada aikaan paljon kipua ja tuhoa.

Kasvun mahdollisuuksia silti on niissäkin.

”Oikeassaolemisen” sijaan tarvitsemme rakkautta, välittämistä, ohjaamista ja tukemista. Anteeksi antamista. Armollisuutta. Toki myös rajoja ja vastuunottamista.

Ihmisyys ei ole helppo laji.

Osaisipa elää niin, ettei tukahduttaisi omaa eikä toisten minuutta.

Niin, että voisi vapaasti antaa tilaa itselleen ja toisille olla ja kasvaa.

Niin ettei kitkisi pois erilaista kauneutta eikä yrittäisi talloa toisen polkua sileämmäksi.

Eikä kulkisi omia polkujaan väärän mallisissa kengissä.

Sanojen takana

Ajatuksemme ”oikeanlaisuudesta” kietoutuu sanoihimme. Sanoilla merkitsemme ja määrittelemme, leimaamme, toisia ihmisiä, mutta olemme samalla itse sanojemme vankeja.

Sanojen ja lyötyjen leimojen takana on kuitenkin ihminen.

Tunteva. Ainutlaatuinen. Jonkun äiti, isä, poika, tytär, veli, sisko.

Meihin lyödyt leimat voivat olla niin tiukassa, kuin poltettuja, että annamme niiden määritellä itsemme.

Lyötyjen leimojen vuoksi pienennämme itseämme ja omaa tilaamme. Kun oma tila pienenee liikaa, tulee ahdas ja tukala olla.

Kun pienennämme itseämme, jotain ainutkertaista jää puuttumaan.

Ja loppujen lopuksi,

Määritelmä kertoo aina jotakin sen antajasta.

❤️ Sinulla on lupa olla sinä ❤️

Kiitos, kun tykkäät ja jaat 💓

Nupusta voimaa

Posted on by admin

Luonto hoitaa, voimaannuttaa ja puhuu.

Nuppuja omenapuussa

Omenapuussa on jo pienet nuput.

Niitä ihaillessani jäin miettimään nupun sanomaa.

❤️

Sitä, miten kasvu syntyy pienistä aluista.

Sitä, miten herkkää kauneutta vaalitaan ensin suojassa.

Sitä, että vahvuus kasvaa levossa, pysähtymisessä.

Ja sitä, että kasvu tarvitsee aikaa.

Vielä joku aika sitten omenapuun oksa oli paljas.

Kunnes siitä alkoi kurkistaa pieniä alkuja, jotka odottelivat nupussa valon ja lämmön vaikutusta.

Vähitellen nuppu kasvaa.

Ja avautuu ihanaksi tuoksuvaksi kukaksi.

Mutta avautuminen ei tapahdu hetkessä. Vielä odotamme.

❤️

Niin – meillekin tuo nuppuvaihe on tärkeä.

Nupussa saamme kerätä voimia, tunnustella jonkin heräämistä. Vahvistua.

Jotta voimme puhjeta kukkaan.

❤️

Omenapuun kukkien tuloa emme voi hoputtaa.

Tai suorittamalla saada niitä aikaan.

Puuta voi ja pitää oksia, mutta taitavasti.

Silti nuppu avautuu vasta, kun aika on sopiva.

❤️

Annetaan itsellemmekin aikaa.

Ollaan lempeitä itsellemme.

💗 Kirsi

Kiitos, kun tykkäät ja jaat 💓

Omat vahvuutemme – 3+ haaste

Posted on by admin

Onko sinun helppo kertoa omista vahvuuksistasi muille?

Miksi on tai miksi ei ole?

Luulen, että monille meistä se on vähän vaikeaa tai se ei välttämättä tunnu luontevalta. Itsensä kehumista on kulttuurissamme pidetty jopa huonona asiana ja ainakin vanhemmat ihmiset on ehkä kasvatettukin niin, ettei itsestä ole hyvä ajatella liikoja.

Silti eteemme saattaa tulla tilanteita, joissa pitäisi osata kertoa omia vahvuuksiaan.

Mitä hyötyä omien vahvuuksien tunnistamisesta on?

Omien vahvuuksien näkeminen vaikuttaa ennen kaikkea omaan hyvinvointiisi.

Kun tunnistat omia vahvuuksiasi, sinun on helpompi löytää keinoja selvitä elämän vastoinkäymisistä ja haasteista.

Itsetuntemus, omien vahvuuksien ja myös heikkouksien tunnistaminen ja tunnustaminen, on avain myös vuorovaikutukseen toisten kanssa.

Omien vahvuuksien löytämisestä voit lukea tästä työterveyslaitoksen artikkelista.

Suosittelen myös kuuntelemaan Mielitreeniä, jossa ikäinstituutin asiantuntija puhuu vahvuuksista: http://areena.yle.fi/

Vahvuusvarastossa on erilaisia vahvuuksia kuvaavia sanoja.
Löydätkö omia vahvuuksiasi vahvuusvarastosta? Lähde ikäopisto.

3 + vahvuutta

Meillä jokaisella on omat vahvuutemme! Sinullakin!

Sinä ihana lukijani ❤️ Haastan sinut mukaan 3+ vahvuushaasteeseen eli mieti ainakin 3 omaa vahvuuttasi. Sinun ei tarvitse kirjoittaa niitä mihinkään, vaan miettiä niitä ihan itseäsi varten.

Voit miettiä vahvuuksiasi yksittäisinä asioina tai liittää niitä isompiin kokonaisuuksiin.

Laita siis silmillesi vahvuus-lasit ja näe omat vahvuutesi 👀

Minun 3+ vahvuuttani

Olen tehnyt itseni kanssa paljon töitä, siis opetellut tuntemaan itseäni. Siksi omien vahvuuksieni tunnistaminen ei enää ole niin vaikeaa. Toki ”masennussukelluspäivinä” ne piiloutuvat itseltäni, mutta onneksi löytyvät kun taas nousen pinnalle.

Elämässäni on ollut kiusaamisen aikoina vaihe, jolloin en nähnyt itsessäni mitään hyvää. Siis en yhtään mitään hyvää, vain vahvaa vihaa itseäni kohtaan.

Päätin kuitenkin opetella rakastamaan itseäni. Helppoa se ei ole ollut, mutta eteenpäin on menty hurjasti. Siitä voin antaa itselleni kiitosta 💖

1. Herkkyys

Herkkyys on ehdottomasti yksi voimavarani ja vahvuuteni, vaikka usein herkkyys nähdään toisin. Minuakin on arvosteltu siitä. Olen kuullut olevani ärsyttävä, koska olen herkkä.

Mutta herkkyys minussa on tehnyt minusta hyvin empaattisen.

Näen kauneutta ympärilläni, pieniä ihmeitä. Näen myös kipua ja kärsimystä. Tunnen ja elän asiat voimakkaasti. Itken niin onnesta kuin surustakin (tai no, oikeastaan monissa muissakin tilanteissa), eläydyn kirjoihin ja leffoihin, minulla on rikas mielikuvitus.

Niin, ja myös nauru on minulla herkässä – liitän huumorin ja leikkimielisyydenkin herkkyyteen, koska herkkänä minulla on ”aistit auki”.

On herkkyydessä oma kipunsakin, mutta en sitä pois vaihtaisi.

2. Sinnikkyys

Traumataskuihin putoaminen saa minut luovuttamaan monet asiat heti, mutta jos koen asian tärkeänä, yritän jossain vaiheessa uudestaan. Ja taas yritän.

Itseäni kiinnostaviin asioihin voin uppoutua vaikka kuinka pitkäksi aikaa, etsiä ratkaisuja, kokeilla ja taas kokeilla.

Sinnikkäästi olen myös kulkenut omia polkujani. Haastanut itseäni. Lannistajia on kyllä ollut matkan varrella.

3. Rohkeus

Tätä olen paljon pohtinut ja nytkin mietin, voinko sitä laittaa vahvuudekseni.

Olen ujo, enemmänkin pohtija ja tarkkailija, kuin esillä viihtyvä.

Jännitän kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Niin ja pelkään monia asioita, jotka useimmille ovat aivan tuiki tavallisia.

Silti olen saanut paljon palautetta siitä, että olen rohkea.

Ja se on vähän hämmentävää.

Mutta kun mietin elämääni, olen tehnyt rohkeita valintoja.

Ei, en ole ollut reppureissaaja tai lähtenyt opiskelemaan ulkomaille enkä ole tehnyt mitään sellaista hurjaa, mitä rohkeaksi kutsutut ihmiset tekevät.

Minun rohkeuteni on ollut elämäntilanteisiin liittyvää. En niitä tässä avaa sen enempää, mutta esimerkiksi yksinhuoltajuus on vaatinut valtavasti rohkeutta.

Sydän ja tsempit kaikille yksinhuoltajille!! ❤️

Rohkeaa on sekin, että olen mennyt kipujani päin.

Ajattelenkin, että rohkea ihminen uskaltaa olla heikko, paljastaa heikkoutensa.

Rohkeutta on se, että uskaltaa olla heikko

Kirsi
+1 luovuus

Vielä bonusvahvuus 😉

Vasta joskus yli kolmekymppisenä olen oivaltanut, että myös minä olen luova.

Aiemmin liitin luovuuden vain taiteellisiin lahjoihin ja käsillä tekemiseen, kuten piirtämiseen, maalaamiseen, askarteluun, neulomiseen jne.

Mutta myös kirjoittaminen on luovaa. Sanoisin, että se on vahvuuteni.

Ja ajattelen, että luovuuteen liittyy hyvin monenlaisia asioita, kuten vaikkapa se, miten ratkaisee ongelmia ja haasteita, joihin ei ole selvää tai suoraa toimintamallia.

Minussa luovuus on myös idearikkautta, uusia juttuja pulpahtelee päähän vähän liiankin kanssa 😅.

🔸

Tässä olivat minun 3+1 vahvuuttani, jotka halusin nostaa esiin.

Mitkä ovat sinun vahvuuksiasi?

Muista, että sinä olet ihana sinä juuri sellaisena kuin olet ❤️!

🧡 Kirsi

Ps. Muistetaan myös sanoa toisille heidän vahvuuksistaan!

Kiitos, kun tykkäät ja jaat 💓

Häpeän vankilassa – miten pääsen vapaaksi häpeästä

Posted on by admin

Häpeä. Viisi kirjainta, mutta tunteena iso ja rajoittava. Sille on vaikea löytää muotoa, enemmänkin se on kuin näkymätön verkko, johon jää vangiksi.

Häpeä on näkymätön verkko, joka vangitsee.

Tässä artikkelissa lähestyn häpeää tuosta näkökulmasta.

Ajatuksiani on herätellyt runoilija Elina Salmisen ensimmäinen Lepo-klubi, jossa aiheena oli häpeä.

Siellä siis olin. Ystäväni ei päässytkään mukaan, joten olin yksin. Ihme kyllä, yksin siellä oleminen ei hävettänyt eikä ahdistanut. Saatoin rauhassa olla ”tarkkailijana”, katsella ihmisiä ja kuulostella puheensorinaa.

Pöydällä mietelause ja sydänkonvehteja
Jokaiseen pöytään oli jaettu ajatelmia häpeästä.

”Seitinohut häpeä riittää pitämään ihmiset pois paikaltaan” (Elina Salminen)

Miten osuvasti sanottu. Häpeä, tuo näkymätön verkko pitää sitkeästi meistä kiinni, ettemme vaan uskaltaisi ottaa omaa paikkaamme.

Seitinohut. Minulle tulee häpeästä mieleen hämähäkin verkko, jota ei välttämättä metsässä kävellessä huomaa, mutta kun sitä päin kävelet, seitit tarttuvat inhottavasti kiinni naamaan ja käsiin. Häpeä vaan ei lähde irti niin helposti ja usein se keskeyttää koko reitin.

Häpeä katkaisee innostuneen tien

Tunnistatko sinä häpeän vallan?

Innostut jostakin. Haluat käyttää osaamistasi, haluat tehdä jonkun muutoksen elämässäsi, olet löytänyt uuden ihmissuhteen. Olet innoissasi. Teet ehkä jo suunnitelmia.

Mutta… Innostuksen polulla kävelet päin seittiä. Häpeän seittiä.

Häpeä tarttuu ja alkaa puhua: ”tosi noloa, jos epäonnistut”, ”mitä muutkin sanoo”, mieti, mitä sun läheiset tai naapurit ajattelevat”, ”ei noin voi tehdä”, ”kaikki nauraa sulle”, ”kylillä sit puhutaan susta” jne.

Voi käydä myös niin, että kun innostuksissasi puhut jollekin, hän nauraa. Tai vähättelee. Tai osoittaa eleillään, että sinun juttusi on ihan typerä.

Omakin innostuksesi laantuu. Tuntuu jopa nololta, miten sitä nyt noin innostui.

Jos häpeä saa vallan, et jatka innostuksen polulla. Peräännyt.

Se tarkoittaa, että et ota omaa paikkaasi.

Kuvitellaan tilanne koululuokassa. Lapsi on innoissaan. Hän on oppinut nopeasti uuden kielen ja tykkää siitä. Opettaja pyytää häntä lukemaan vastauksen ääneen. Hän lukee ja innoissaan ääntää jonkun sanan väärin. Luokka remahtaa nauramaan. Lasta hävettää. Hän ei enää halua oppia kieltä. Hän on haaveillut työstä, jossa saisi puhua vieraita kieliä, mutta häpeä estää häntä kouluttautumasta alalle.

Häpeä on vankila, mutta ei elinkautinen

Kun häpeä pitää vallassaan, olet sen vanki. Häpeä rajoittaa sinua ja estää sinua olemasta se, joka haluat olla. Häpeä alistaa pieneksi ja ehkä näkymättömäksi.

Häpeän vankilasta on kuitenkin mahdollista päästä vapauteen.

Häpeäkin on vain tunne.

Huomaa sana ” vain”. Se on tunne muiden tunteiden joukossa ja sillä on hyvääkin tahtoa ja vaikutusta, sillä se suojelee sinua.

Sinä olet eri asia kuin tunne nimeltä häpeä.

Et ole yhtä kuin häpeä. Tai huono. Tai virhe.

Sinä olet sinä, arvokas ihminen. Sinulla on lupa olla sinä.

Saat näkyä ja kuulua.

Sinulla on tunteita, mutta sinä et ole se tunne. Huomaa ero.

Puhu häpeä pienemmäksi

Puhuminen on varsin hyvä lääke tunteiden kanssa työskentelemiseen.

Kun puhut häpeästä jollekin luotettavalle ihmiselle, sen valta katkeaa. Puhuminen ikäänkuin syöstää häpeän sen valtaistuimelta.

Puhuminen katkaisee häpeän seitin. Puhumalla häpeästä teet siitä objektin, kohteen. Näin paremmin huomaat, että sinä et ole yhtä kuin häpeä, vaan että häpeää voi tarkastella etäältä.

Puhumalla tulet myös itse näkyväksi.

Suosittelen sinua ottamaan yhteyttä ammattiauttajaan, erityisesti jos häpeä on tiukasti kiinni sinussa.

Tarkastele häpeää

Kun häpeä on kohde, sitä voi tarkastella. Miltä se suojelee? Mitä se estää? Mihin tarvitset sitä? Onko se enää ajankohtainen?

Kenen häpeää se oikeastaan on?

Häpeä nimittäin siirtyy. Sukupolvelta toiselle, ihmiseltä toiselle, kulttuurin vaikutuksesta. Kasvatuksessa. Usein siis tiedostamattamme.

Sinä siirrät sitä eteenpäin. Tai sitten voit olla se, joka katkaisee sukupolvien häpeäseitin.

Onko ympärilläsi lannistajia?

Palataanpa sinne innostuksen polulle.

Olet innoissasi jostakin uudesta suunnitelmasta ja kerrot siitä kaverillesi. Hän naurahtaa ivallisesti: ”no, eihän siinä mitään, jos kestät sitten muiden puheet”.

Sinua alkaa hävettää se innostuskin. Mutta ennenkuin peräännyt, mieti kenen tai mistä häpeästä on kyse.

Ehkä kaverisi on kateellinen sinulle, kun kuljet unelmiasi kohti. Kateellinen voi käyttää häpeää aseenaan. Hän tietää, että häpeä saa sinut lannistumaan.

Kaverisi voi myös itse olla niin häpeän vallassa, että hän näkee sinunkin tilanteesi oman häpeänsä ikkunasta. Tai kaltereiden takaa.

Vai onko kyseessä sinuun iskostettu häpeä, jonka kuulet toisen sanoissa ja eleissä?

Kaverin kanssa asian voi ottaa puheeksi. Tosin, kaikki eivät ole valmiita kasvamaan. Silloin voi miettiä, onkohan se ihmissuhde tarpeellinen.

Testaa

Vaikka häpeän seitti tarttuu kasvoihisi innostuksen polulla, ei se vie kokonaan näkökykyäsi.

Ravistele sitä pois ja jatka silti matkaa. Vaikka varovaisin askelin.

Testaa, mitä tapahtuu.

Sillä haluathan olla omalla paikallasi?

Ole itsellesi armollinen

Muista kuitenkin olla itsellesi armollinen.

Häpeä ei karise hetkessä. Häpeän vankilasta vapautuminen voi olla pitkä prosessi.

Anna siis itsellesi aikaa. Sinä saat olla keskeneräinen.

❤️

Häpeästä kertoo myös runoni ”kasvun siemen”

Kiitos, kun tykkäät ja jaat 💓

Lukossa

Posted on by admin

Tässä istun sohvan nurkassa ja tuijotan ruutua. Ajatuksissa sinkoilee paljon sanoja, mutta niistä ei saa minkäänlaista kokonaista lausetta. Ikäänkuin olisin hidastetussa filmissä – mustavalkoisessa sellaisessa.

Lukossa. Se on just kuvaava sana. Olen lukossa.

Melkein koko alkuvuosi on ollut puolitehoista flunssan takia. Ja viimeinen viikko on kuljettu ”korvapuolena” ja se se vasta rasittavaa onkin. Vasen korvani tosiaan lukkiutui yhtäkkiä viikko sitten ja tätä vaivaa voi lääkärin mukaan kestää parikin kuukautta. Huoh!

Korvalukkoisena huomaan miten iso merkitys kuuloaistilla onkaan. Vaikka kuuloni ei olekaan, onneksi, mennyt kokonaan, lukkoisuus vaikuttaa isosti kaikkeen.

Niinkuin mielialaankin. Masennuskin on aktiivisempi olotila kuin lukossa olo.

Pieni hippunen hyvää

On tässä korvalukkoisuudessa ollut pieni hippunen hyvääkin ja johdatuksen makua.

Maanantaina nimittäin pääsin kuin pääsinkin lääkärin vastaanotolle ( tätä siis toivoin, kun olin jo työterveyshoitajalla käynyt, mutta tk:n ajanvarauksessa oltiin tiukasti sitä mieltä, että hoitaja katsoo). Mutta kun menin hoitajan ajalle, niin minut ottikin vastaan lääkäri – just se ihana!

Se kultajyvä oli kuitenkin hänen sanoissaan. Hän sanoi, että minusta huokuu empaattisuus ja aito välittäminen! Tiedätkö, miten tärkeää minulle oli kuulla ne sanat!

Ja vielä hän kysyi: miten sinä jaksat? Vaikka kyseessä oli ammatti-ihminen, niin se, että häntä kiinnosti minun vointini, tuntui uskomattoman hyvältä.

Iso suru

Tätä kirjoittaessani sydämeni on kuitenkin surusta mykkyrällä, tosin surukin tuntuu olevan jossain lukkojen takana – itkusta huolimatta.

Eilen illalla rakas kissamme lähti kissojen taivaaseen. En vieläkään voi tajuta, että se on totta, vaikka hautasimme Adamin tänään pihamaallemme.

Lemmikin menetys sattuu tosi kovasti! Adam oli niin rakas❤️

Edelleen tuntuu epätodelliselta ja niin väärältä, miksi näin kävi.

Silti sinnittelin päivän töissä paljastamatta suruani.

Lukkoon sopiva avain?

Omalla tavallaan tämä lukossa olo puhutteleekin.

Mietin sitä, miten monet ihmiset ympärillämme tuntevat olevansa lukossa.

Huolia ja pelkoja täynnä, hädässä, uupuneita.

Hymyn taakse voi kätkeytyä surua, ahkera puurtaja voi kantaa riittämättömyyttä, puhelias voi peittää sanatulvallaan yksinäisyyttä ja epävarmuutta.

Huomaa toinen

Tiedätkö, kysymys ”miten voit” voi joskus olla avain lukkoon. Siis jos oikeasti kuuntelet ja kuulet vastauksen. Annat toiselle tilaa.

Ei kuljeta ohi.

Kiitä

Vaikka tähän korvalukkoisuuteen ei auta kuin aika, elämänlukkoisuuteen avain voi löytyä kiittämisestä.

Oikeesti, miten suurta rikkautta onkaan, kun voi aistia elämää kaikilla aisteilla.

Tai tuntea erilaisia tunteita.

Siksi opettele kiittämään ❤️

Huomaa se hyvä, mitä sinulla on.

Ja kiitä siitä!

Kiittäminen tai kiitollisuus ei tarkoita sitä, että surut ja vaikeudet lakaistaisiin maton alle. Eikä sitä, etteikö saisi tuntea kaikenlaisia tunteita. Kiitollinen mieli ei ole överipositiivisuutta, tunteiden ohittamista tai niiden käsittelemättömyyttä eikä sitä voi feikata.

Kiitollinen mieli on ojentautumista kohti toivoa tässä hetkessä.

Kiitollinen mieli on ojentautumista
kohti toivoa!

Kirsi

🔸🔸🔸🔸🔸

Miten sinä jakselet tänään?

Voimia tähän päivään!

❤️ Kirsi

Kiitos, kun tykkäät ja jaat 💓

”Kosketus on silta” – mitä koskettaminen viestittää

Posted on by admin

Hipsutus, silitys, paijaaminen… Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Hiusten pörröttäminen tai hiustupsun sipaisu pois kasvoilta, puhallus siihen kohtaan, mihin sattuu, kädestä kiinni pitäminen… Monella tavalla voi koskettaa.

Välittävä kosketus 
on 
kauneinta kommunikointia.

Tarvitsemme kosketusta. Tässäkin asiassa on kuitenkin tärkeää kunnioittaa toista.

Välittävä kosketus kunnioittaa toisen rajoja ja on tilanneherkkä.

Kotona voi oman nuoren kaappaista kainaloon tai ottaa painimatsin, mutta muiden nähden se voisi tuntua tosi nololta – sen nuoren mielestä.

Joku tykkää halaamisesta, mutta toiselle se voi olla jopa vastenmielistä. Siksi kättely voikin olla varmempi tapa koskettaa. Tai tilanteeseen sopien, ”yläfemma” tai ”kivi” 👊

Joka tapauksessa – kosketus on viestintää. Parhaimmillaan kauneinta kommunikointia kahden ihmisen välillä.

Koskettamalla kerrot välittäväsi toisesta. Kerrot, että toinen ihminen on sinulle rakas ja tärkeä.

Kosketus viestii yhteydestä. Koskettamalla osoitat huomaavasi toisen. Omassa työssäni, vaikka kerhoa tai hartaushetkiä pitäessäni, tykkään kätellä osallistujat, sillä siinä pystyn huomioimaan jokaisen osallistujan henkilökohtaisesti. Tervehtiessäni katson silmiin: ”sinä olet tärkeä, kiva, kun olet täällä.”

Kosketus kertoo siis myös arvostamisesta.

Koskettamalla voi viestiä toiselle lohdutusta, läsnäoloa, huolenpitoa, empatiaa. Kosketus kertoo enemmän kuin sanat.

Kosketus on silta.

Sanoisin, että välittävä kosketus on kuin silta. Se yhdistää. Se yhdistää kaksi erillistä ihmistä ja saa molemmissa liikkeelle merkityksiä, mielihyvää, kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Lue kosketuksen vaikutuksista:

Kosketus hellii aivoja

Kosketus-sillalla kunnioitetaan rajoja – niin omia kuin toisen. On lupa tehdä raja, mikä tuntuu missäkin tilanteessa hyvältä ja mikä ei. Silti se on vastaantulemista.

Kosketus jättää jäljen

Välittävä kosketus jättää tunnemuistiimme jäljen.

Jos meitä on lapsena silitelty tai pidetty sylissä, se vaikuttaa meissä myös aikuisenakin. Samoin lapsena kosketusta vaille jääminen voi tuntua aikuisena ahdistuksena tai tulla esiin riippuvuuksina.

Omaa suhdetta koskettamiseen kannattaakin tarkastella, sanoo Raisa Cacciatore Ylen artikkelissa:

Kosketus voi myös ahdistaa – ”Nykyinen sukupolvi opettelee koskettamista”

Hipaisukaan ei jää huomaamatta.

Minusta merkittävää on se, miten pienikin kosketus voi hoitaa.

Ja se, että lohduttamiseen ei tarvita sanoja.

Omassa tuskassani ja hädässäni merkittävin lohtu on ollut sillä, että minut on otettu syliin. Siis myös aikuisena.

Tuska voi joskus olla niin suurta, että sanat menettävät merkityksensä. Läsnäolo ja pieni kosketus voivat paljon.

Niin, ja kun sanoja ei ole ollut toisen kivun äärellä tai läheisen saattohoitovuoteen vieressä, olen voinut ”puhua” vaikka silittämällä toisen kättä tai otsaa. Minä olen tässä, olet minulle tärkeä.

Kosketus on silta toisen luo.

Kirsi

Aurinkoa sinun viikkoosi ❤️Kirsi

Kiitos, kun tykkäät ja jaat 💓

Voimaantumassa

Posted on by admin

Arkivapaa 💖 siksi pääsinkin jo aamusta nauttimaan ihanasta talvisäästä.

Lunta oli tullut reilusti. Niin kaunista kaikkialla 💖

Yksi mun voimapaikoista Hartolassa on Kaarisilta. Sinne siis…

Kävelin hissukseen Ekonkosken luontopolkua, nauttien kaikilla aisteilla luonnon hoitavuudesta.

❄️Hiljaisuus

❄️ Rauha

❄️Lintujen laulu ja virran kohina

❄️Lumen peittelemät puut

❄️Ihastus, kun oksilta tipahteli lunta

❄️❄️❄️❄️

Pienet kauniit asiat tekevät arjesta pyhää.

Talvinen maisema Hartolan Ekonpolulta

Voimapaikka

Rakastan siltoja. Niissä on jotain kutsuvaa.

Kaarisilta talvella

Kaarisilta on ollut yksi minun voimapaikoistani jo sieltä asti, kun muutimme Hartolaan toukokuussa 2006.

Minulla oli siinä pari viikkoa lomaa, ennen kuin työt alkoivat. En tuntenut Hartolasta ketään ja kieltämättä oli hieman orpo olo.

Alkuaikoina kävinkin tosi usein Kaarisillalla. Jollain tavalla silta ympäristöineen oli sellainen ”turvasatama” ja voimaannuttava kauniine maisemineen.

Nykyisin tulee harvemmin siellä käytyä, mutta aina vaan se ympäristö kutsuu ”omaan maailmaansa”.

Onko sinulla omaa voimapaikkaa?

Tutustu Hartolaan 👍

Kiitos, kun tykkäät ja jaat 💓

Ajattelemisen aihetta – päättelytikkaat

Posted on by admin
Tässä postauksessa esittelen lyhyesti päättelytikkaat-prosessia.

Päättelytikkaat ja siihen liittyvä materiaali on Suomen Yhteisöakatemian Yhteisöhoidon ohjaaja -koulutuksen koulutusmateriaalia, tekijä Kari Murto (2016)

Ja alkuun mainittakoon, että tämä postaus ei ole asiantuntijaluento, vaan pieni pintaraapaisu aiheesta sisältäen omia pohdintojani.

🔶

Halusin kirjoittaa aiheesta, koska minua kiinnostaa se, miksi toimimme niin kuin toimimme.

Postasinkin tästä aiemmin: ”miten ajatukset vaikuttavat toimintaamme”.

Yhteisöhoidon koulutuksessa opimme mm. yksi- ja kaksikehäisestä oppimisesta, joka ei ole menetelmä, vaan ajatusmallin muutos.

Päättelytikkaat kuvaavat sitä, miten ajatuksemme vaikuttavat toimintaamme.

Halutessamme parempaa vuorovaikutusta toisten kanssa ja kasvaaksemme itse, on mielestäni tärkeää opetella tulemaan tietoiseksi omista ajatusmalleista ja sitä kautta saada muutosta aikaan.

Päättelytikkaat (©Kari Murto) on siis prosessi, miten päättelemme asioita.

Itse sain tästä aivan huikeita oivalluksia, mutta

oppiminen on prosessi ja ajattelun muutos vaatii jatkuvaa ”jumppaamista”.

Ei ole vain yhtä oikeaa näkökulmaa

Ihminen luonnostaan ajattelee, että oma näkökulma on koko totuus asiasta.

Mutta kukaan ei omista yhtä ainoaa oikeaa totuutta, vaan näemme jokainen vain osan. Siksi tarvitsemme vuorovaikutusta.

Ja vuorovaikutukseen vaikuttaa nimenomaan se, olenko itse valmis kuulemaan toisen/toisten näkökulmat, vai pyrinkö (tiedostamattani) saamaan muut ajattelemaan samoin kuin minä.

Saattaa kuulostaa helpolta, mutta ei se ole helppoa.

Niin, helposti sitä sortuu ajattelemaan, että kyllä minä olen valmis kuuntelemaan toisten mielipiteet, mutta kun pintaa syvemmältä tutkii itseään, niin saattaa yllättyä 🤔

Päättelytikkaat-prosessin askelmat lyhyesti

Yksilölliset arvot, normit, uskomukset, tunnetilat ja kokemukset vaikuttavat taustalla joka askelmalla.

1. tosiasioiden valinta

Tosiasia: asia, jonka voi omin havainnoin vahvistaa tai kumota välittömästi/periaatteessa.

Mihin tosiasioihin kiinnitämme huomiota ja mitä torjumme/jätämme huomioimatta.

Tämä tapahtuu sekunneissa ja on usein tiedostamatonta. Ja taustalla on siis omat uskomukset, kokemukset, tunnetilat, arvot ja normit.

Ajattelemme, että muutkin katsovat asioita samojen lasien läpi.

Kuvitteellinen esimerkki tosiasiasta: työkaveri tulee vastaan.

2. Tulkinta

Teemme valitsemistamme tosiasioista tulkintoja (tulkintojen taustalla edelleen samat tekijät).

Eri henkilöt voivat tulkita samat tosiasiat hyvin eri tavoin.

MILLAISIA MERKITYKSIÄ ANNAMME?

Esimerkki tulkinnasta: työkaveri tulee vastaan, mutta ei tervehdi.

3. Arviointi ja selittäminen

Seuraavaksi alamme selittää tekemäämme tulkintaa. SIJOITAMME MOTIVAATIOITA TOISEEN.

”Tämä johtuu siitä, että…”

”Eihän sen kanssa voi keskustella, kun se on sellainen narsisti”

Tulkinnan arviointi on yleensä mustavalkoinen: hyvä-paha, oikein-väärin.

”Huono idea”

”Ei toimi, tätä on kokeiltu jo 10 vuotta sitten”

Usein arvioinnissa jätetään kriteerit kertomatta. Arvioinnit perustuvat yleensä ihmisten arvoihin ja uskomuksiin, joita ei ilmaista, sillä oletetaan, että muilla on samat arvot ja uskomukset.

Esimerkki arvioinnista ja selittämisestä: työkaveri tulee vastaan, mutta ei tervehdi, koska on loukkaantunut, sillä ei kestä kritiikkiä itsestään.

4. Reagointi ja toiminta

MITEN MINÄ TOIMIN?

Myös omaan reagointiin vaikuttavat taustalla olevat arvot, uskomukset, kokemukset.

Ja edelleen se, miten toimimme, vahvistaa omia uskomuksiamme.

Usein esitämme ratkaisuja, jotka perustuvat ilmaisemattomiin henkilökohtaisiin arviointeihin.

Esimerkki toiminnasta: työkaveri tulee vastaan mutta ei tervehdi, koska on loukkaantunut, sillä ei kestä kritiikkiä itsestään. Hänen kanssaan keskustelu on niin mahdotonta. En siis jatkossa itsekään tervehdi häntä enkä muutenkaan puhu hänen kanssaan.

ESIMERKKITAPAUS ON KUVITTEELLINEN JA TARKOITETTU MALLIKSI KONKRETISOIMAAN PÄÄTTELYTIKAS-PROSESSIA.

Mutta jos tarkastelet omia ihmissuhteitasi, niin ehkä huomaat, miten päättelytikkaat toimivat arjessa.

Minä ainakin olen huomannut itsessäni paljon oppimismahdollisuuksia.

Ajattelen, että sekin on jo iso asia, että tekee havaintoja itsestään. Havahtuu siihen, että näin sitä juuri toimii. Ja tahtoo oppia toimimaan rakentavammin.

Lohduttavaa on, että me olemme kaikki tässäkin asiassa oppimassa.

Iso laiva kääntyy hitaasti. Mutta kääntyy, jos kääntää.

Minä ajattelen, että tärkeintä on oivaltaa, että oma näkemys on vain PALA koko totuutta ❤️ Asiaa voi katsoa erilaisten linssien läpi.

Miten voisin toimia toisin?

  • PERUSTAN FAKTOIHIN
  • EN OLETA
  • OLEN UTELIAS KUULEMAAN
  • KYSYN!

🔸🔸🔸🔸🔸

Mitä sinä ajattelet tästä?

Kiitos, kun tykkäät ja jaat 💓