Hipsutus, silitys, paijaaminen… Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Hiusten pörröttäminen tai hiustupsun sipaisu pois kasvoilta, puhallus siihen kohtaan, mihin sattuu, kädestä kiinni pitäminen… Monella tavalla voi koskettaa.
Välittävä kosketus
on
kauneinta kommunikointia.
Tarvitsemme kosketusta. Tässäkin asiassa on kuitenkin tärkeää kunnioittaa toista.
Välittävä kosketus kunnioittaa toisen rajoja ja on tilanneherkkä.
Kotona voi oman nuoren kaappaista kainaloon tai ottaa painimatsin, mutta muiden nähden se voisi tuntua tosi nololta – sen nuoren mielestä.
Joku tykkää halaamisesta, mutta toiselle se voi olla jopa vastenmielistä. Siksi kättely voikin olla varmempi tapa koskettaa. Tai tilanteeseen sopien, ”yläfemma” tai ”kivi” 👊
Joka tapauksessa – kosketus on viestintää. Parhaimmillaan kauneinta kommunikointia kahden ihmisen välillä.
Koskettamalla kerrot välittäväsi toisesta. Kerrot, että toinen ihminen on sinulle rakas ja tärkeä.
Kosketus viestii yhteydestä. Koskettamalla osoitat huomaavasi toisen. Omassa työssäni, vaikka kerhoa tai hartaushetkiä pitäessäni, tykkään kätellä osallistujat, sillä siinä pystyn huomioimaan jokaisen osallistujan henkilökohtaisesti. Tervehtiessäni katson silmiin: ”sinä olet tärkeä, kiva, kun olet täällä.”
Kosketus kertoo siis myös arvostamisesta.
Koskettamalla voi viestiä toiselle lohdutusta, läsnäoloa, huolenpitoa, empatiaa. Kosketus kertoo enemmän kuin sanat.
Kosketus on silta.
Sanoisin, että välittävä kosketus on kuin silta. Se yhdistää. Se yhdistää kaksi erillistä ihmistä ja saa molemmissa liikkeelle merkityksiä, mielihyvää, kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Lue kosketuksen vaikutuksista:
Kosketus-sillalla kunnioitetaan rajoja – niin omia kuin toisen. On lupa tehdä raja, mikä tuntuu missäkin tilanteessa hyvältä ja mikä ei. Silti se on vastaantulemista.
Kosketus jättää jäljen
Välittävä kosketus jättää tunnemuistiimme jäljen.
Jos meitä on lapsena silitelty tai pidetty sylissä, se vaikuttaa meissä myös aikuisenakin. Samoin lapsena kosketusta vaille jääminen voi tuntua aikuisena ahdistuksena tai tulla esiin riippuvuuksina.
Omaa suhdetta koskettamiseen kannattaakin tarkastella, sanoo Raisa Cacciatore Ylen artikkelissa:
Kosketus voi myös ahdistaa – ”Nykyinen sukupolvi opettelee koskettamista”
Hipaisukaan ei jää huomaamatta.
Minusta merkittävää on se, miten pienikin kosketus voi hoitaa.
Ja se, että lohduttamiseen ei tarvita sanoja.
Omassa tuskassani ja hädässäni merkittävin lohtu on ollut sillä, että minut on otettu syliin. Siis myös aikuisena.
Tuska voi joskus olla niin suurta, että sanat menettävät merkityksensä. Läsnäolo ja pieni kosketus voivat paljon.
Niin, ja kun sanoja ei ole ollut toisen kivun äärellä tai läheisen saattohoitovuoteen vieressä, olen voinut ”puhua” vaikka silittämällä toisen kättä tai otsaa. Minä olen tässä, olet minulle tärkeä.
Kosketus on silta toisen luo.
Kirsi
Aurinkoa sinun viikkoosi ❤️Kirsi
