Miten raskas ristisi oli, sitä en voi käsittää. Silti sen vuokseni kannoit, kärsit puolestani mun.
Tuskissasi riipuit ristillä yksin, häväistynä, hylättynä. Veresi vuoti tähteni, jotta saisin elämän.
Sitä osaanko arvostaa, mitä puolestani teit. Minkä hinnan edestäni maksoit, halpana pidänkö sen?
Usein itseeni käpertyen, minäkin sinut hylkään. Itsekkyyteni nostaa päätään, toiset helposti tuomitsen.
Sinä silti rakastat minua, rakastat valtavasti. Sinä tiesit, että selviä en, ilman sinua, loppuun asti.
Siksi ristisi juuren vaivun, itkien painan pään. Haavoitettuun käteesi tartun, armosi suojaan jään.
– Kirsi