Todellinen kauneus ei ole siloiteltua pintaa.
Se ei näytä viimeistellyltä kansikuvalta eikä synny tarkalleen asettelemalla.
Todellinen kauneus on arjesta uurteensa saaneet kasvot, iho, johon elämän tuulet ovat puhaltaneet.
Se on saviruukku, jonka murtumista ja halkeamista kurkistaa valo.
Sillä todellinen kauneus saa alkunsa hetkistä, joissa keskeneräisyydelle on tilaa.
Silloin kun pienen käden kosketus saa unohtamaan kaatuneen maitolasin.
Silloin, kun tajuaa, että innostus on tärkeämpää kuin pallon rikkoma lasi.
Silloin kun ymmärtää olleensa väärässä ja pyytää anteeksi.
Todellinen kauneus on kivusta kasvava uusi verso.
Todellisen kauneuden koti on viisas sydän – sydän, jossa asuu Rakkaus.
-Kirsi