Oi miksi suuni taas aukaisin, eriävän ajatukseni julkaisin?
Meni toinen sanoistani niin hämilleen, vaikka hyvää – vain hyvää tarkoitin.
Olisiko ollut parempi käyttää sopivaa kieltä: nyökytellen ”kyllä, kyllä, olen samaa mieltä.”
Vai olisiko sittenkin pitänyt olla ihan hiljaa aivan? Antanut toisen yksin nähdä puhumisen vaivan.
Huokaan ja mietin mielessäin miten osaisin oikein olla. Etten toisia hämmentäis tällä sanavarastolla.
Sitä usein itsensä tuntee niin kovin kummalliseksi. Joku virhe minussa taitaa olla, olenko koodattu vialliseksi?
Vaan entä jos antaisin itsessäni armolle mahdollisuuden? Sillä erilaiset sanoitukset luovat kasvulle siemenen uuden.
🌱 Kirsi