mitä sydämellä voi nähdä ja kuulla
Vaikka ahdistus on kuin ylitsevyöryvä hyökyaalto, jää se silti voimassaan kakkoseksi.
Toivolle.
Höyhenenkevyt toivo ei tarvitse suurta pauhua, vaan se liplattelee iloisesti.
Se kurkistaa pienimmästäkin raosta, sulattaa jään, etsiytyy karunkin erämaan keskelle.
Se löytää ulospääsyn hoitamattomasta maasta, eikä se pelkää mielen pimeitä huoneita.
Toivo versoo rakkaudesta.
Ja rakkautta,
rakkautta ei sammuta mikään.
❤️ Kirsi
Tunnetko olevasi väärä, muottiin sopimaton. Olemuksesi tai sanojesi määrä joillekin kelpaamaton.
Meistä jokaisella on omat haavat, jotka kipua heijastaa. Usein sanoissamme toistuu kaavat, jotka toisen haavoja koskettaa.
Kipu oma tai toisen ei kerro, että virhe olisit. Siksi ethän itseäsi pieneksi paina. Arvosi on mittaamaton.
Sillä sinut teki kaiken Luoja. Hän virheitä ei tee. Hän sinua armahtaen katsoo. Olet helmi ainutlaatuinen.
– Kirsi
Onko sinun helppo kertoa omista vahvuuksistasi muille?
Miksi on tai miksi ei ole?
Luulen, että monille meistä se on vähän vaikeaa tai se ei välttämättä tunnu luontevalta. Itsensä kehumista on kulttuurissamme pidetty jopa huonona asiana ja ainakin vanhemmat ihmiset on ehkä kasvatettukin niin, ettei itsestä ole hyvä ajatella liikoja.
Silti eteemme saattaa tulla tilanteita, joissa pitäisi osata kertoa omia vahvuuksiaan.
Omien vahvuuksien näkeminen vaikuttaa ennen kaikkea omaan hyvinvointiisi.
Kun tunnistat omia vahvuuksiasi, sinun on helpompi löytää keinoja selvitä elämän vastoinkäymisistä ja haasteista.
Itsetuntemus, omien vahvuuksien ja myös heikkouksien tunnistaminen ja tunnustaminen, on avain myös vuorovaikutukseen toisten kanssa.
Omien vahvuuksien löytämisestä voit lukea tästä työterveyslaitoksen artikkelista.
Suosittelen myös kuuntelemaan Mielitreeniä, jossa ikäinstituutin asiantuntija puhuu vahvuuksista: http://areena.yle.fi/
Meillä jokaisella on omat vahvuutemme! Sinullakin!
Sinä ihana lukijani ❤️ Haastan sinut mukaan 3+ vahvuushaasteeseen eli mieti ainakin 3 omaa vahvuuttasi. Sinun ei tarvitse kirjoittaa niitä mihinkään, vaan miettiä niitä ihan itseäsi varten.
Voit miettiä vahvuuksiasi yksittäisinä asioina tai liittää niitä isompiin kokonaisuuksiin.
Laita siis silmillesi vahvuus-lasit ja näe omat vahvuutesi 👀
Olen tehnyt itseni kanssa paljon töitä, siis opetellut tuntemaan itseäni. Siksi omien vahvuuksieni tunnistaminen ei enää ole niin vaikeaa. Toki ”masennussukelluspäivinä” ne piiloutuvat itseltäni, mutta onneksi löytyvät kun taas nousen pinnalle.
Elämässäni on ollut kiusaamisen aikoina vaihe, jolloin en nähnyt itsessäni mitään hyvää. Siis en yhtään mitään hyvää, vain vahvaa vihaa itseäni kohtaan.
Päätin kuitenkin opetella rakastamaan itseäni. Helppoa se ei ole ollut, mutta eteenpäin on menty hurjasti. Siitä voin antaa itselleni kiitosta 💖
Herkkyys on ehdottomasti yksi voimavarani ja vahvuuteni, vaikka usein herkkyys nähdään toisin. Minuakin on arvosteltu siitä. Olen kuullut olevani ärsyttävä, koska olen herkkä.
Mutta herkkyys minussa on tehnyt minusta hyvin empaattisen.
Näen kauneutta ympärilläni, pieniä ihmeitä. Näen myös kipua ja kärsimystä. Tunnen ja elän asiat voimakkaasti. Itken niin onnesta kuin surustakin (tai no, oikeastaan monissa muissakin tilanteissa), eläydyn kirjoihin ja leffoihin, minulla on rikas mielikuvitus.
Niin, ja myös nauru on minulla herkässä – liitän huumorin ja leikkimielisyydenkin herkkyyteen, koska herkkänä minulla on ”aistit auki”.
On herkkyydessä oma kipunsakin, mutta en sitä pois vaihtaisi.
Traumataskuihin putoaminen saa minut luovuttamaan monet asiat heti, mutta jos koen asian tärkeänä, yritän jossain vaiheessa uudestaan. Ja taas yritän.
Itseäni kiinnostaviin asioihin voin uppoutua vaikka kuinka pitkäksi aikaa, etsiä ratkaisuja, kokeilla ja taas kokeilla.
Sinnikkäästi olen myös kulkenut omia polkujani. Haastanut itseäni. Lannistajia on kyllä ollut matkan varrella.
Tätä olen paljon pohtinut ja nytkin mietin, voinko sitä laittaa vahvuudekseni.
Olen ujo, enemmänkin pohtija ja tarkkailija, kuin esillä viihtyvä.
Jännitän kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Niin ja pelkään monia asioita, jotka useimmille ovat aivan tuiki tavallisia.
Silti olen saanut paljon palautetta siitä, että olen rohkea.
Ja se on vähän hämmentävää.
Mutta kun mietin elämääni, olen tehnyt rohkeita valintoja.
Ei, en ole ollut reppureissaaja tai lähtenyt opiskelemaan ulkomaille enkä ole tehnyt mitään sellaista hurjaa, mitä rohkeaksi kutsutut ihmiset tekevät.
Minun rohkeuteni on ollut elämäntilanteisiin liittyvää. En niitä tässä avaa sen enempää, mutta esimerkiksi yksinhuoltajuus on vaatinut valtavasti rohkeutta.
Sydän ja tsempit kaikille yksinhuoltajille!! ❤️
Rohkeaa on sekin, että olen mennyt kipujani päin.
Ajattelenkin, että rohkea ihminen uskaltaa olla heikko, paljastaa heikkoutensa.
Rohkeutta on se, että uskaltaa olla heikko
Kirsi
Vielä bonusvahvuus 😉
Vasta joskus yli kolmekymppisenä olen oivaltanut, että myös minä olen luova.
Aiemmin liitin luovuuden vain taiteellisiin lahjoihin ja käsillä tekemiseen, kuten piirtämiseen, maalaamiseen, askarteluun, neulomiseen jne.
Mutta myös kirjoittaminen on luovaa. Sanoisin, että se on vahvuuteni.
Ja ajattelen, että luovuuteen liittyy hyvin monenlaisia asioita, kuten vaikkapa se, miten ratkaisee ongelmia ja haasteita, joihin ei ole selvää tai suoraa toimintamallia.
Minussa luovuus on myös idearikkautta, uusia juttuja pulpahtelee päähän vähän liiankin kanssa 😅.
🔸
Tässä olivat minun 3+1 vahvuuttani, jotka halusin nostaa esiin.
Muista, että sinä olet ihana sinä juuri sellaisena kuin olet ❤️!
🧡 Kirsi
Ps. Muistetaan myös sanoa toisille heidän vahvuuksistaan!
Se alkoi pienestä riitteestä. Kasvoi paksuksi jääksi sydämeni ympärille.
En ymmärtänyt Luojani miksi.
Kylmissäni etsin lämpöäsi ja pyysin, että rikkoisit jään.
💠
Aikaa kului. Minä odotin.
💠
Vain pienet, ilkikuriset säteet tökkivät jääseinääni.
Tässäkö kaikki, mitä sinulta sain?
💠
Vähitellen jääni alkoi säröillä.
Lämmön vaikutuksesta säröt kasvoivat ja synnyttivät pieniä kurkistusaukkoja.
Sydämeni jää alkoi sulaa.
💠
Sinä näytit sen kauneuden, mikä syntyi lämpösi voimasta säröjen kautta.
Luoja, sinä teit taidetta. Minussa.
💠 Kirsi
Katselin vain mä sivusta kun toisille hurrattiin. Katselin vain ja hymyilin, vaikka sydän itki niin.
Toiset nuo yhä uudestaan estraadille kutsuttiin. Heidät puheissa nostettiin korkeuksiin, joka tehtävään ehdotettiin.
Minä kokosin rohkeuteni ja yritin tulla esiin. Tiesin lahjoja olevan mulla, toivoin et niitäkin käytettäisiin.
Mut kun ajatuksiani esittelin, niitä vain hetki kuunneltiin. Sillä kohta tuli toinen, jota enemmän arvostettiin.
Joka kerta sisintä riisti kun minut sivuutettiin. Mut ei ne toiset mua huomais, vaik kurkku suorana huutaisin.
Silti halusin toisille hyvää, muiden mukana peukutin. Antaa toisten lavalla loistaa, mä yksin pienestä iloitsin.
Siks hymyilin sivussa samalla syvä suru rinnassain. Kai mun tehtäväni on olla sivustakatsoja ain.
-Kirsi
Häpeä. Viisi kirjainta, mutta tunteena iso ja rajoittava. Sille on vaikea löytää muotoa, enemmänkin se on kuin näkymätön verkko, johon jää vangiksi.
Häpeä on näkymätön verkko, joka vangitsee.
Tässä artikkelissa lähestyn häpeää tuosta näkökulmasta.
Ajatuksiani on herätellyt runoilija Elina Salmisen ensimmäinen Lepo-klubi, jossa aiheena oli häpeä.
Siellä siis olin. Ystäväni ei päässytkään mukaan, joten olin yksin. Ihme kyllä, yksin siellä oleminen ei hävettänyt eikä ahdistanut. Saatoin rauhassa olla ”tarkkailijana”, katsella ihmisiä ja kuulostella puheensorinaa.
”Seitinohut häpeä riittää pitämään ihmiset pois paikaltaan” (Elina Salminen)
Miten osuvasti sanottu. Häpeä, tuo näkymätön verkko pitää sitkeästi meistä kiinni, ettemme vaan uskaltaisi ottaa omaa paikkaamme.
Seitinohut. Minulle tulee häpeästä mieleen hämähäkin verkko, jota ei välttämättä metsässä kävellessä huomaa, mutta kun sitä päin kävelet, seitit tarttuvat inhottavasti kiinni naamaan ja käsiin. Häpeä vaan ei lähde irti niin helposti ja usein se keskeyttää koko reitin.
Tunnistatko sinä häpeän vallan?
Innostut jostakin. Haluat käyttää osaamistasi, haluat tehdä jonkun muutoksen elämässäsi, olet löytänyt uuden ihmissuhteen. Olet innoissasi. Teet ehkä jo suunnitelmia.
Mutta… Innostuksen polulla kävelet päin seittiä. Häpeän seittiä.
Häpeä tarttuu ja alkaa puhua: ”tosi noloa, jos epäonnistut”, ”mitä muutkin sanoo”, mieti, mitä sun läheiset tai naapurit ajattelevat”, ”ei noin voi tehdä”, ”kaikki nauraa sulle”, ”kylillä sit puhutaan susta” jne.
Voi käydä myös niin, että kun innostuksissasi puhut jollekin, hän nauraa. Tai vähättelee. Tai osoittaa eleillään, että sinun juttusi on ihan typerä.
Omakin innostuksesi laantuu. Tuntuu jopa nololta, miten sitä nyt noin innostui.
Jos häpeä saa vallan, et jatka innostuksen polulla. Peräännyt.
Se tarkoittaa, että et ota omaa paikkaasi.
Kuvitellaan tilanne koululuokassa. Lapsi on innoissaan. Hän on oppinut nopeasti uuden kielen ja tykkää siitä. Opettaja pyytää häntä lukemaan vastauksen ääneen. Hän lukee ja innoissaan ääntää jonkun sanan väärin. Luokka remahtaa nauramaan. Lasta hävettää. Hän ei enää halua oppia kieltä. Hän on haaveillut työstä, jossa saisi puhua vieraita kieliä, mutta häpeä estää häntä kouluttautumasta alalle.
Kun häpeä pitää vallassaan, olet sen vanki. Häpeä rajoittaa sinua ja estää sinua olemasta se, joka haluat olla. Häpeä alistaa pieneksi ja ehkä näkymättömäksi.
Häpeän vankilasta on kuitenkin mahdollista päästä vapauteen.
Huomaa sana ” vain”. Se on tunne muiden tunteiden joukossa ja sillä on hyvääkin tahtoa ja vaikutusta, sillä se suojelee sinua.
Et ole yhtä kuin häpeä. Tai huono. Tai virhe.
Sinä olet sinä, arvokas ihminen. Sinulla on lupa olla sinä.
Saat näkyä ja kuulua.
Sinulla on tunteita, mutta sinä et ole se tunne. Huomaa ero.
Puhuminen on varsin hyvä lääke tunteiden kanssa työskentelemiseen.
Kun puhut häpeästä jollekin luotettavalle ihmiselle, sen valta katkeaa. Puhuminen ikäänkuin syöstää häpeän sen valtaistuimelta.
Puhuminen katkaisee häpeän seitin. Puhumalla häpeästä teet siitä objektin, kohteen. Näin paremmin huomaat, että sinä et ole yhtä kuin häpeä, vaan että häpeää voi tarkastella etäältä.
Puhumalla tulet myös itse näkyväksi.
Suosittelen sinua ottamaan yhteyttä ammattiauttajaan, erityisesti jos häpeä on tiukasti kiinni sinussa.
Kun häpeä on kohde, sitä voi tarkastella. Miltä se suojelee? Mitä se estää? Mihin tarvitset sitä? Onko se enää ajankohtainen?
Kenen häpeää se oikeastaan on?
Häpeä nimittäin siirtyy. Sukupolvelta toiselle, ihmiseltä toiselle, kulttuurin vaikutuksesta. Kasvatuksessa. Usein siis tiedostamattamme.
Sinä siirrät sitä eteenpäin. Tai sitten voit olla se, joka katkaisee sukupolvien häpeäseitin.
Palataanpa sinne innostuksen polulle.
Olet innoissasi jostakin uudesta suunnitelmasta ja kerrot siitä kaverillesi. Hän naurahtaa ivallisesti: ”no, eihän siinä mitään, jos kestät sitten muiden puheet”.
Sinua alkaa hävettää se innostuskin. Mutta ennenkuin peräännyt, mieti kenen tai mistä häpeästä on kyse.
Ehkä kaverisi on kateellinen sinulle, kun kuljet unelmiasi kohti. Kateellinen voi käyttää häpeää aseenaan. Hän tietää, että häpeä saa sinut lannistumaan.
Kaverisi voi myös itse olla niin häpeän vallassa, että hän näkee sinunkin tilanteesi oman häpeänsä ikkunasta. Tai kaltereiden takaa.
Vai onko kyseessä sinuun iskostettu häpeä, jonka kuulet toisen sanoissa ja eleissä?
Kaverin kanssa asian voi ottaa puheeksi. Tosin, kaikki eivät ole valmiita kasvamaan. Silloin voi miettiä, onkohan se ihmissuhde tarpeellinen.
Vaikka häpeän seitti tarttuu kasvoihisi innostuksen polulla, ei se vie kokonaan näkökykyäsi.
Ravistele sitä pois ja jatka silti matkaa. Vaikka varovaisin askelin.
Testaa, mitä tapahtuu.
Sillä haluathan olla omalla paikallasi?
Muista kuitenkin olla itsellesi armollinen.
Häpeä ei karise hetkessä. Häpeän vankilasta vapautuminen voi olla pitkä prosessi.
Anna siis itsellesi aikaa. Sinä saat olla keskeneräinen.
❤️
Häpeästä kertoo myös runoni ”kasvun siemen”
Ystäväni, sinä olet kevätauringon kurkistus talven taittuessa, sillä tuot valonsäteitä pakkasen puremille poskilleni.
Ystäväni, sinä olet sade, joka pehmentää sydämeni maaperää ja saa minut kukoistamaan.
Ystäväni, sinä olet lempeä kesätuuli, virkistävä ja valloittava. Saat sydämeni hypähtelemään ilosta.
Ystäväni, yhdessä olemme syksyn upea ruska
ja yhdessä, niin yhdessä, selviämme kun tuo väriloisto riisutaan ja elämässä puhaltavat myrskytuulet.
Ja ystäväni, sinun kanssasi rakennan lumilinnan ja teen enkelin kuvan lumeen.
Sinun kuvasi, ystäväni.
💞
Kaunista ystävänpäivää!
💞
Tässä istun sohvan nurkassa ja tuijotan ruutua. Ajatuksissa sinkoilee paljon sanoja, mutta niistä ei saa minkäänlaista kokonaista lausetta. Ikäänkuin olisin hidastetussa filmissä – mustavalkoisessa sellaisessa.
Lukossa. Se on just kuvaava sana. Olen lukossa.
Melkein koko alkuvuosi on ollut puolitehoista flunssan takia. Ja viimeinen viikko on kuljettu ”korvapuolena” ja se se vasta rasittavaa onkin. Vasen korvani tosiaan lukkiutui yhtäkkiä viikko sitten ja tätä vaivaa voi lääkärin mukaan kestää parikin kuukautta. Huoh!
Korvalukkoisena huomaan miten iso merkitys kuuloaistilla onkaan. Vaikka kuuloni ei olekaan, onneksi, mennyt kokonaan, lukkoisuus vaikuttaa isosti kaikkeen.
Niinkuin mielialaankin. Masennuskin on aktiivisempi olotila kuin lukossa olo.
On tässä korvalukkoisuudessa ollut pieni hippunen hyvääkin ja johdatuksen makua.
Maanantaina nimittäin pääsin kuin pääsinkin lääkärin vastaanotolle ( tätä siis toivoin, kun olin jo työterveyshoitajalla käynyt, mutta tk:n ajanvarauksessa oltiin tiukasti sitä mieltä, että hoitaja katsoo). Mutta kun menin hoitajan ajalle, niin minut ottikin vastaan lääkäri – just se ihana!
Se kultajyvä oli kuitenkin hänen sanoissaan. Hän sanoi, että minusta huokuu empaattisuus ja aito välittäminen! Tiedätkö, miten tärkeää minulle oli kuulla ne sanat!
Ja vielä hän kysyi: miten sinä jaksat? Vaikka kyseessä oli ammatti-ihminen, niin se, että häntä kiinnosti minun vointini, tuntui uskomattoman hyvältä.
Tätä kirjoittaessani sydämeni on kuitenkin surusta mykkyrällä, tosin surukin tuntuu olevan jossain lukkojen takana – itkusta huolimatta.
Eilen illalla rakas kissamme lähti kissojen taivaaseen. En vieläkään voi tajuta, että se on totta, vaikka hautasimme Adamin tänään pihamaallemme.
Lemmikin menetys sattuu tosi kovasti! Adam oli niin rakas❤️
Edelleen tuntuu epätodelliselta ja niin väärältä, miksi näin kävi.
Silti sinnittelin päivän töissä paljastamatta suruani.
Omalla tavallaan tämä lukossa olo puhutteleekin.
Huolia ja pelkoja täynnä, hädässä, uupuneita.
Hymyn taakse voi kätkeytyä surua, ahkera puurtaja voi kantaa riittämättömyyttä, puhelias voi peittää sanatulvallaan yksinäisyyttä ja epävarmuutta.
Tiedätkö, kysymys ”miten voit” voi joskus olla avain lukkoon. Siis jos oikeasti kuuntelet ja kuulet vastauksen. Annat toiselle tilaa.
Ei kuljeta ohi.
Vaikka tähän korvalukkoisuuteen ei auta kuin aika, elämänlukkoisuuteen avain voi löytyä kiittämisestä.
Oikeesti, miten suurta rikkautta onkaan, kun voi aistia elämää kaikilla aisteilla.
Tai tuntea erilaisia tunteita.
Siksi opettele kiittämään ❤️
Huomaa se hyvä, mitä sinulla on.
Ja kiitä siitä!
Kiittäminen tai kiitollisuus ei tarkoita sitä, että surut ja vaikeudet lakaistaisiin maton alle. Eikä sitä, etteikö saisi tuntea kaikenlaisia tunteita. Kiitollinen mieli ei ole överipositiivisuutta, tunteiden ohittamista tai niiden käsittelemättömyyttä eikä sitä voi feikata.
Kiitollinen mieli on ojentautumista kohti toivoa tässä hetkessä.
Kiitollinen mieli on ojentautumista
Kirsi
kohti toivoa!
🔸🔸🔸🔸🔸
Voimia tähän päivään!
❤️ Kirsi
Oi miksi suuni taas aukaisin, eriävän ajatukseni julkaisin?
Meni toinen sanoistani niin hämilleen, vaikka hyvää – vain hyvää tarkoitin.
Olisiko ollut parempi käyttää sopivaa kieltä: nyökytellen ”kyllä, kyllä, olen samaa mieltä.”
Vai olisiko sittenkin pitänyt olla ihan hiljaa aivan? Antanut toisen yksin nähdä puhumisen vaivan.
Huokaan ja mietin mielessäin miten osaisin oikein olla. Etten toisia hämmentäis tällä sanavarastolla.
Sitä usein itsensä tuntee niin kovin kummalliseksi. Joku virhe minussa taitaa olla, olenko koodattu vialliseksi?
Vaan entä jos antaisin itsessäni armolle mahdollisuuden? Sillä erilaiset sanoitukset luovat kasvulle siemenen uuden.
🌱 Kirsi
Hipsutus, silitys, paijaaminen… Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Hiusten pörröttäminen tai hiustupsun sipaisu pois kasvoilta, puhallus siihen kohtaan, mihin sattuu, kädestä kiinni pitäminen… Monella tavalla voi koskettaa.
Välittävä kosketus
on
kauneinta kommunikointia.
Tarvitsemme kosketusta. Tässäkin asiassa on kuitenkin tärkeää kunnioittaa toista.
Välittävä kosketus kunnioittaa toisen rajoja ja on tilanneherkkä.
Kotona voi oman nuoren kaappaista kainaloon tai ottaa painimatsin, mutta muiden nähden se voisi tuntua tosi nololta – sen nuoren mielestä.
Joku tykkää halaamisesta, mutta toiselle se voi olla jopa vastenmielistä. Siksi kättely voikin olla varmempi tapa koskettaa. Tai tilanteeseen sopien, ”yläfemma” tai ”kivi” 👊
Joka tapauksessa – kosketus on viestintää. Parhaimmillaan kauneinta kommunikointia kahden ihmisen välillä.
Koskettamalla kerrot välittäväsi toisesta. Kerrot, että toinen ihminen on sinulle rakas ja tärkeä.
Kosketus viestii yhteydestä. Koskettamalla osoitat huomaavasi toisen. Omassa työssäni, vaikka kerhoa tai hartaushetkiä pitäessäni, tykkään kätellä osallistujat, sillä siinä pystyn huomioimaan jokaisen osallistujan henkilökohtaisesti. Tervehtiessäni katson silmiin: ”sinä olet tärkeä, kiva, kun olet täällä.”
Kosketus kertoo siis myös arvostamisesta.
Koskettamalla voi viestiä toiselle lohdutusta, läsnäoloa, huolenpitoa, empatiaa. Kosketus kertoo enemmän kuin sanat.
Kosketus on silta.
Sanoisin, että välittävä kosketus on kuin silta. Se yhdistää. Se yhdistää kaksi erillistä ihmistä ja saa molemmissa liikkeelle merkityksiä, mielihyvää, kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Lue kosketuksen vaikutuksista:
Kosketus-sillalla kunnioitetaan rajoja – niin omia kuin toisen. On lupa tehdä raja, mikä tuntuu missäkin tilanteessa hyvältä ja mikä ei. Silti se on vastaantulemista.
Välittävä kosketus jättää tunnemuistiimme jäljen.
Jos meitä on lapsena silitelty tai pidetty sylissä, se vaikuttaa meissä myös aikuisenakin. Samoin lapsena kosketusta vaille jääminen voi tuntua aikuisena ahdistuksena tai tulla esiin riippuvuuksina.
Omaa suhdetta koskettamiseen kannattaakin tarkastella, sanoo Raisa Cacciatore Ylen artikkelissa:
Kosketus voi myös ahdistaa – ”Nykyinen sukupolvi opettelee koskettamista”
Minusta merkittävää on se, miten pienikin kosketus voi hoitaa.
Ja se, että lohduttamiseen ei tarvita sanoja.
Omassa tuskassani ja hädässäni merkittävin lohtu on ollut sillä, että minut on otettu syliin. Siis myös aikuisena.
Tuska voi joskus olla niin suurta, että sanat menettävät merkityksensä. Läsnäolo ja pieni kosketus voivat paljon.
Niin, ja kun sanoja ei ole ollut toisen kivun äärellä tai läheisen saattohoitovuoteen vieressä, olen voinut ”puhua” vaikka silittämällä toisen kättä tai otsaa. Minä olen tässä, olet minulle tärkeä.
Kosketus on silta toisen luo.
Kirsi
Aurinkoa sinun viikkoosi ❤️Kirsi